Joukkuevoimistelun harrasteryhmät
Aloita lajiin tutustustuminen ja kasva huipuksi Järvenpään Voimistelijoissa!
Järvenpään Voimistelijoiden joukkuevoimistelun harrasteryhmät ohjaavat lapset ja nuoret joukkuevoimistelun maailmaan. Harrasteliikunnan ryhmämme eivät tähtää kilpailuihin, vaan tavoitteena on oppia uutta suhteessa omiin taitoihin.
Harrasteryhmistä on helppo ponnistaa seuramme valmennusryhmiin ja kilpailemaan lajin parissa. Joukkuevoimistelijamme kilpailevat suomen huipulla SM‑, kilpa- ja harrastesarjoissa.
Voimistelukoulussa liikkuminen on iloinen asia
Voimistelukouluryhmissä lapset opettelevat liikkumisen perustaitoja leikkien ja lapsille ominaisin keinoin. Voimistelukouluryhmiin osallistuvat lapset ovat 3 – 12-vuotiaita ja mukaan voivat tulla kaikki harrastuksesta kiinnostuneet!
Voimistelukoulussa joka lapsella on oikeus harjoitella omien taitojensa ja toiveidensa mukaisesti. Voimistelukoulussa luodaan voimistelutaitojen pohja, josta lapsi voi ponnistaa eteenpäin joko kilpalajin parissa, taikka voimistelun tai tanssin harrasteryhmässä.
Järvenpään Voimistelijat tarjoaa joukkuevoimistelun alkeisryhmiä 3–13-vuotiaille lapsille ja nuorille. Ryhmät ovat avoinna kaikille voimistelusta kiinnostuneille, ei taitovaatimuksia, vaan uuden oppimista ja liikunnasta innostumista kivassa ryhmässä!
Lisätietoja voimisteluryhmistä:
Nuppuvoimisteluryhmät
3–5‑vuotiaat
Tämä on joukkuevoimistelua perheen pienimmille!
Staravoimisteluryhmät
5–14-vuotiaat
Joukkuevoimistelun alkeisryhmät tarjoavat monipuolista liikuntaa perusvoimistelutaitoihin keskittyen.
Staravoimistelun jatkoryhmät 5–14-vuotiaat
Joukkuevoimistelun jatkoryhmissä syvennetään alkeisryhmissä opeteltuja taitoja!