Telinevoimistelu kehittää – kehoa ja itseluottamusta
Voimistelukoulu — hyppää mukaan seikkailuun ja aloita lajiin tutustustuminen Järvenpään Voimistelijoissa
Telinevoimistelu on monipuolinen laji, joka kehittää lapsen kehonhallintaa, voimaa, liikkuvuutta ja rohkeutta – hauskassa ja kannustavassa ympäristössä. Harjoituksissa opetellaan erilaisia telineillä tehtäviä liikkeitä kuten käsilläseisontaa, kuperkeikkoja ja roikkumista, aina omaan taitotasoon sopivalla tavalla.
Järvenpään Voimistelijoiden telinevoimistelun ryhmät ohjaavat lapset ja nuoret telinevoimistelun maailmaan. Ryhmämme eivät tähtää kilpailuihin, vaan tavoitteena on oppia uutta suhteessa omiin taitoihin.
Alkeisryhmät
4–13-vuotiaat
Tämä on joukkuevoimistelua perheen pienimmille!
Jatkoryhmät
6–15-vuotiaat
Joukkuevoimistelun alkeisryhmät tarjoavat monipuolista liikuntaa perusvoimistelutaitoihin keskittyen.
Perheteline 3–5 v ja yli 6 v
Perheteline-tunneilla tutustutaan yhdessä aikuisen kanssa telinevoimistelun maailmaan. Tunnit sisältävät alkeita puomilla, rekillä, renkaissa, nojapuilla ja permannolla.
Voimistelukoulussa liikkuminen on iloinen asia
Voimistelukouluryhmissä lapset opettelevat liikkumisen perustaitoja leikkien. Voimistelukouluryhmiin osallistuvat lapset ovat 3 – 13-vuotiaita ja mukaan voivat tulla kaikki harrastuksesta kiinnostuneet!
Voimistelukoulussa joka lapsella on oikeus harjoitella omien taitojensa ja toiveidensa mukaisesti. Voimistelukoulussa luodaan voimistelutaitojen pohja, josta lapsi voi ponnistaa eteenpäin joko kilpalajin parissa, taikka voimistelun tai tanssin harrasteryhmässä.
Ryhmät ovat avoinna kaikille telinevoimistelusta kiinnostuneille, ei taitovaatimuksia, vaan uuden oppimista ja liikunnasta innostumista kivassa ryhmässä!
Lisätietoa telinevoimisteluryhmistä:
Tomi Kajasviita